Neule: Vero Moda
T-paita: H&M
Farkut: Vero Moda
Pähkäilin aamulla vaikka miten pitkään, että kumpi olisi parempi, kaulus ylös asti napitettuna vai levällään olkapäillä, ja päädyin lopulta sitten jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kiinni napitettuna tuo kaulus jotenkin lörpötti hassusti, niin etten osannut sitä niin pitää.
Lisäksi koin suuria turhautumisen hetkiä, kun en ensin meinannut edes keksiä, miten nuo ylimmät napit kuuluu laittaa, kun ne ovatkin eri puolella paitaa kuni alemmat napit. Kyllä, olen toisinaan hieman yksinkertainen. :D
Nyt on kyllä huojentunut olo, kun sain vihdoin ja viimein hoidettua jo useamman päivän mieltäni painaneen asian lähes tulkoon pois päiväjärjestyksestä, nimittäin työssäoppimispaikka on nyt melko varmasti hankittuna! Maanantaina menen vielä näyttäytymään myymälävastaavalle ja kirjoittamaan työsopimuksen, ja se on siinä (tietysti sillä oletuksella, ettei ulkoinen olemukseni ole liian vastenmielinen myymälävastaavan makuun... ;> ).
Uskomatonta, että olen tästäkin asiasta stressannut jo ihan tuhottoman kauan, ja lopulta asian hoitamiseen meni noin puoli tuntia ja se vaati 11 puhelua. Hyvä minä, joka jätän asiat aina viime tippaan. -.-' Sen verran otin tuosta kuitenkin opikseni, että selvitin jo maanantain ohjelmani sekä bussivuorot kyseiseen liikkeeseen. Ehkä minä vielä jonain päivänä opin hoitamaan kaikki asiani ajoissa ja ilman turhia stressejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän ihmeessä kommentin!