torstai 4. maaliskuuta 2010

Leivontafreak

Kenkien lisäksi tämänpäiväiseltä shoppausreissulta tarttui mukaan kaikenlaista muutakin. Kuten olette ehkä blogiani lukeneena huomanneet, tykkään laittaa ruokaa ja leipoa, enkä näin ollen voinut vastustaa kiusausta, kun Suomalaisessa kirjakaupassa näin tarjouksessa reseptikansion, johon voi siis kerätä itse kaikkia mieluisia reseptejä.

Olen haaveillut tällaisesta jo melkein vuoden päivät, mutta normaali 15 euron hinta ei oikein ole houkutellut. Siispä käytin tilaisuuteni hyväksi, kun hintalapussa komeili 3 €!

Lisäksi mukaan tarttui, samaisesta paikasta, Pikku Myy -aiheinen muistivihkonen swappailumuistiinpanoille, kun edelliseni tuli täyteen.


Kuvia ostamistani vaatteista on luvassa sitten päivän asujen tiimoilta jossain vaiheessa - henkarilla roikkuessaan vaatteet kun eivät oikein pääse oikeuksiinsa.

2 kommenttia:

  1. Leipominen on kyllä iiihan maailman paras harrastus! =) Ootko harkinnut ihan erillistä ruoka/leivontablogia perustaa? Mie oon kirjotellut tuota Decapitated foodia jo kohta kolmisen vuotta, ja voin sanoo että kyllä kannattaa alottaa ruokablogin kirjoitus jos yhtään kiinnostaa. Todella antoisaa puuhaa! Ja ps. siun blogi on ihana, tätä on kiva lueskella. =)

    VastaaPoista
  2. No voi kyllä olen miettinyt, mutta kun mua kiinnostaa niin miljoona asiaa, ihan yhtä paljon, etten mitenkään voi alkaa kaikista tehdä omia blogejaan - niin valitettavaa kuin se tietysti onkin. :/

    Mutta lupaan kyllä kirjoitella tänne jatkossakin kaikkia kokeilemiani reseptejä. ^^

    Ja kiva kuulla, että pidät blogistani! <3

    VastaaPoista

Jätäthän ihmeessä kommentin!