perjantai 1. tammikuuta 2010

New, new, new...

New year, new blog!

Uusi vuosi (ja myös uusi ikävuosi, uusi kuukausi ja uusi viikko) on mulle aina sellainen "uuden alku". Uudeksi asiaksi käy niin uusi hiusmalli, uudet kengät, tai kuten tällä kertaa, uusi blogi. Muutin tänne aiemmasta blogistani, koska se ei enää tuntunut omaltani, oikeastaan missään määrin. Nimi oli tyhmä ja liian pitkä, postaukset tylsiä, ja ennen kaikkea; tyylini oli niin tylsä!

Nyt olenkin alkanut opetella uusien värien käyttöä pukeutumisessani.  So far so good - yllätin itseni jopa ihailemasta omenanvihreää paitaa tuossa eräänä päivänä, voitteko usko?! En minäkään olisi uskonut, saati, että olisin vielä harkinnut moisen ostamista ja käyttämistä (hinta oli sitten lopulta niin pöyristyttävä, että jätin kaunokaisen suosiolla kauppaan jonkun äveriäämmän ostettavaksi)! Olen lopultakin tullut siihen tulokseen, että useita vuosia kestänyt "pelkkää mustaa, thanks" -vaiheeni saa nyt mennä menojaa. Maailma on täynnä kauniita värejä ja väriyhdistelmiä, että elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt tuhlattavaksi pelkkään mustaan pukeutumalla.

Olen saanut tästä uudesta aluevaltauksestani jopa hämmentäviäkin kommentteja jo. Koska kaikki ovat tottuneet näkemään minut melkein yksinomaan mustassa, oli lähes shokki luokkakavereilleni, kun saavuinkin illanistujaisiin tummanpunaisessa mekossa. Joka puolelta sateli positiivisia kommentteja. (No, sain toki myös jonkun verran negatiivista huomiota baarissa ollessamme - punainen mekko nimittäin erottuu äärimmäisen hyvin joukosta, voin kertoa! Näin ollen myös monet kotiinlähtökunnossa olevat herrasmiehet bongasivat minut erittäin helposti kaikkien muiden joukosta ja kiinnittivät minuun humalaiset katseensa ja huutelivat perään "Hei, sinä punamekkoinen tyttö!" Ei tarvinnut hirveästi vilkuilla ympärilleen täpötäydessä baarissa vain todetakseen, että olin ainoa, joka oli pukeutunut muuhun kuin mustaan, valkoiseen tai harmaaseen. Massaan sulautumiseen punainen ei siis ole hyvä väri, tiedoksenne.)

Yleisesti voisin blogista sanoa sen verran, että nimi, Helinän lifestyle, tulee puhtaasti omasta lempinimestäni. Minua on lapsesta saakka kustuttu Helinäkeijuksi ja keijuksi, joten otin sen nyt sitten käyttöön täälläkin. Joskin keijun jätin suosiolla pois. Helinä on jatkossa myös bloginimimerkkini. Jollain tasolla henkilökohtainen, muttei kuitenkaan liian.

Blogiini, kuten aiempaankin, tulen kirjoittelemaan vaatteista, muodista, omasta tyylistäni ja kiinnostuksen kohteistani, kirjoista, elokuvista, kissoista... Kaikesta, mikä minua milloinkin sattuu kiinnostamaan. Pelkkiä päivän asukuvia tänne ei siis ole tulossa, vaan paljon paljon muutakin.

Toivon hartaasti, että vieraillessanne blogissani, jätätte jonkinlaisen merkin itsestänne - ihan vain, jotta vältyn yksinpuhelun tunteelta, eikä bloggaaminen ala maistua puulta. Kommentit ovat siis enemmän kuin tervetulleita, ja lukijaksi saa totta kai myöskin liittyä! Sivupalkista löytyvät lisäksi linkit Blogilistaan ja  Blogloviniin, jos niiden kautta haluaa blogiani alkaa seurailemaan. Pyrin päivittelemään mahdollisimman usein. :)

Tämän päivän aikana olisi tarkoitus saada aikaan myös jonkinlainen esittely itsestäni, jotta saatte vähän käsitystä siitä, minkälainen ihminen täällä kirjoittelee.

Pidemmittä puheitta (olenhan tässä vasta kahden A4:sen verran pölissytkin) toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi blogiini, ja näin tammikuun ensimmäisen päivön kunniaksi - oikein rattoisaa alkanutta vuotta 2010!



Helinä

3 kommenttia:

  1. Minä olen tuota sinun vanhaa blogiasi jonkin verran kurkkinut ja olen tykännyt, olet persoonallinen kirjoittaja ja olen utelias muiden elämästä. :D Mukava pirteä muutos, vaikka itselleni se musta onkin SE väri, niin piristän sitä värikkäillä asusteilla ja nykyisin punapinkeillä hiuksillakin. :) Mutta mukavaa uutta vuotta ja innolla jään odottamaan uuden blogisi uusia kujeita. ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia paljon! Hyvää uutta vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista
  3. kivaa selkeetä tekstiä!

    VastaaPoista

Jätäthän ihmeessä kommentin!