perjantai 29. tammikuuta 2010

Kisukäsitöitä ja kirja-alennuksia

Kävin pikaisesti ystävän kanssa Turun Manhattanin kirppiksellä, ja vaikken yleensä siellä niin hirveästi tykkääkään käydä, koska siellä on niin paljon sitä tavaraa aina, että menee hermot siihen penkomiseen, mutta toisinaan vaihteluvirkistää, ja meinasin jopa saada muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiäkin - nimittäin kirja-alet!

Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että onneksi meillä oli kiire, muuten olisi mennyt sievoinen summa niiden alepöytien äärellä. Yhden kirjan kuitenkin nappsin mukaani, vaikkei se mistään isommasta ale-pöydästä ollutkaan, vaan jonkun yksityisen myyntipaikalla.

 
Mankellin kirjoista olen tykännyt hurjasti, ja koska en ole tätä vielä lukenut, nappasin sen mukaani. Kannet ovat aika kuluneet, mutta tuskinpa se lukukokemusta niin hirveästi haittaa. Ja jos se sitten jossain vaiheessa alkaa hyllyssä ollessaan esteettistä silmääni haittamaan, ainahan sen voi luovuttaa eteenpäin. ;)
Ja sitten uusi rakkauteni!


 
Aivan ihana käsintehty kissa avaimenperä! Erilaisilla kissa-aiheilla oli myös kauniita tauluja, mutta koska meillä on pieniä ongelmia noiden seiniemme kanssa täällä (kiviseinät), taulujen kiinnittäminen on vähän hankalaa. Pitää etukäteen vähän miettiä, että mihin sellaisia saisi ripusteltua, jos vaikka muutaman suloisuuden hankisin sitten jossain vaiheessa. <3__<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän ihmeessä kommentin!