lauantai 20. maaliskuuta 2010

Nappisöpöläinen

Tämän päiväinen kirpparireissu oli ihan silkkaa hemmottelua minulle - koko paikka toinen toistaa ihanimpia löytöjä! Ja itse asiassa jouduin siskolle jo yhdessä vaiheessa sanomaan, kesken kiertelyn, että nyt on pakko lähteä menemään, tai ostosten edullisuudesta ei voida enää puhua.

Löytöjä tuli tosiaan tehtyä aika tavalla, mutta ajattelin nyt omistaa ihan oman postauksensa näin alkuun  ihanimmalle, kauneimmalle, tyttömäisimmälle.... Mekolle!

Jo matkalla kirpparilta kotiin ehdin visioida lukuisia eri yhdistelmiä, miten  mekkoa voi käyttää, pakkasistakin huolimatta. Luulen, että tuo mekko syöpyy ihooni kiinni eikä lähde pois enää mitenkään. Ennen kuin löydän toisen vastaavan tunteen herättävän vaatekappaleen, minkä en tällä hetkellä usko olevan edes ihan mahdollista.

Tämä kaunokainen verotti kukkaroani ihan jopa 5 euroa, ja tarkan tutkimisenkaan jälkeen en löytänyt siitä ainuttakaan ratkennutta saumaa, irronnutta nappia - mitään, mikä olisi saanut minut harkitsemaan kaksi kertaa tämän ostoa.

Näin talvella tuo käy kätevästi pitkähihaisen paidan päällä, ja sitä voi ihan huoletta käyttää, koska se ei missään nimessä ole värinsä, tai minkään muunkaan puolesta, mitenkään vuodenaikaan sidottu.

Nuo napit! <3__<3 Älkää vain kysykö, mikä ihme tuollaisissa puisissa isoissa napeissa on, kun ne vetävät minua puoleensa kuin kerma kissaa, mutta voiko noita vastustaa? Minulla on kyllä muutenkin joku ihmeen klikki päässäni, mitä tulee nappeihin - tietynlaisiin, suloisiin nappeihin - vaikken edes ompele, joskus tekee tiukkaa lähteä suloisten nappien ääreltä pois mitään ostamatta.

Ja helmakin tässä kaunottaressa on ihanan tyttömäinen. <3

Ja vaikka tuo tuossa henkarilla roikkuessaan näyttääkin aavistuksen muodottomalta, päälle se istuu varsin kauniisti. ^^

2 kommenttia:

Jätäthän ihmeessä kommentin!